LAK kasvaa ja vahvistaa toimintojaan

29.4.2016

Kansainväliset lentoasemat ovat houkuttelevia liiketoimintaympäristöjä eri alojen toimijoille. LAKin vahvana tavoitteena on kasvattaa kiinteistöliiketoimintaa lentoaseman ympäristössä. Tämä tarkoittaa uusia tuulia myös organisaation rakenteelle.

LAK osti vuoden 2015 lopulla Finnairilta Helsinki-Vantaan lentokenttäalueella sijaitsevia toimitiloja. Kaupat koskivat vuonna 2017 Finnairin käytöstä poistuvaa rahtiterminaalia sekä terminaali 2:n vieressä sijaitsevaa toimistorakennusta (TOKE).

- Kiinteistökauppojen ja kehitteillä olevien hankkeiden myötä liiketoimintamme tulee kasvamaan merkittävästi ja yrityksenä siirrymme askeleen eteenpäin. Tämä edellyttää meiltä myös hallinnon vahvistamista ja lisäresursseja, kertoo LAKin toimitusjohtaja Antti Ala-Heikkilä.

LAKin tiimi saa lisää osaajia

Kevään aikana LAKin toimintaa vahvistaa kaksi uutta henkilöä ja asiakkaille jo tuttujen LAKkilaisten tehtäviä on järjestelty uudelleen. Huhtikuun alussa assistenttina on aloittanut Christina Lindqvist, joka taloushallinnon ammattilaisena hoitaa laskutusta ja varmistaa toimiston päivittäistoiminnot.  Tehtävässään hän raportoi hallintopäällikkö Heli Eräkorvelle, joka vastaa jatkossa LAKin taustatoimintojen kehittämisestä yhtiön tulevien vaatimusten mukaisesti. Liksäksi Heli hoitaa edelleen erikseen nimetyt toimistoasiakkuudet sekä yritysturvallisuuteen ja toimitilapalveluihin liittyvät asiat.

Mikko Jokipii on toinen uusista vahvistuksista. Toukokuun alussa Ovenia Oy:stä LAK-tiimiin siirtyvä Mikko ottaa kiinteistöpäällikkönä tehtäväkseen kiinteistökannan teknisen johtamisen ja ylläpitotoiminnan kehittämisen. Hänellä on asiakasvastuu myös logistiikka- ja tuotantotilossa toimivista asiakkaistamme.

Hankekehitysjohtaja Juha Jaakolan vastuulla on jatkossa hankekehityksen lisäksi uusasiakashankinta ja toimisto- ja majoitusasiakkuudet.

- LAKin tiimiä täydentää myös pari yhteistyökumppaniemme ammattilaista. Aren Matti Metsä jatkaa nykyisessä roolissaan ja vastaa Aren hoidossa olevien kohteiden ylläpidon operatiivisesta johtamisesta. Tia Härkönen Viestintäpalvelu Scribo & Consulitesta hoitaa puolestaan viestintäämme ja ohjastaa meitä esimerkiksi sosiaalisen median sisältöjen kanssa, toimitusjohtaja Ala-Heikkilä summaa.

Mahdollisista yhteyshenkilömuutoksista ilmoitamme asiakkaille ja palveluntuottajille erikseen.