Pohjoismaiden parhaat vaihtoyhteydet maailmalle löytyvät Helsinki-Vantaalta

6.9.2016

Helsinki-Vantaa on noussut Euroopan tärkeimpien lentoliikenteen solmukohtien joukkoon ilmenee Euroopan lentoasemien yhteistyöjärjestö ACI:n selvityksestä.

Lentoasemajärjestö ACI Europen julkaiseman tuoreen tutkimuksen mukaan Helsinki-Vantaan lentoasema on Euroopan 12. merkittävin vaihtolentoasema. Helsinki-Vantaan merkitys kansainvälisen vaihtolentoliikenteen solmukohtana on suurempi kuin minkään toisen pohjoismaisen lentoaseman. Helsinki peittoaa vaihtoyhteyksissä Tukholman, Kööpenhaminan ja Oslon lentoasemat. 

Finavian toimitusjohtaja Kari Savolaisen mukaan lentoliikenne tukee vahvasti Suomen talouden kilpailukykyä. Hänen mukaansa Suomeen tarvitaan nyt kansallinen projekti, jossa hyvistä lentoyhteyksistä otetaan kaikki mahdollinen irti niin matkailun kehittämisessä kuin investointien ja ulkomaisten yhtiöiden toimipisteiden houkuttelussa Suomeen. 

– Menestyvä kansainvälinen lentoasema stimuloi taloutta ja työllisyyttä ja sillä tärkeä merkitys koko kansantalouden kannalta. Esimerkiksi Suomessa lentoliikenne työllistää 100 000 henkeä ja sen osuus bruttokansantuotteesta on noin kolme prosenttia. Tämä on yksi syy siihen, miksi lentoasemat havittelevat kasvua vaihtomatkustuksesta ja miksi kilpailu eri lentoasemien välillä on kovaa, hän sanoo.

Toimitilat lentoasemaympäristössä ovat monelle yritykselle "must"

Lentoasemalla toimii useita yrityksiä, joille osoite aivan lentokentän kupeessa on tärkeä tekijä.  LAK Lentoasemakiinteistöt Oyj vuokraa toimitilaa omistamistaan kiinteistöistä Helsinki-Vantaan lentoasemalla sekä Turussa. Toimitusjohtaja Antti Ala-Heikkilä tunnistaa sijainnin lentoaseman välittömässä läheisyydessä sekä hyvät lentoliikenneyhteydet yhdeksi tärkeäksi valintakriteeriksi LAKin asiakkaille.

– Kansainväliset lentoasemat ovat houkuttelevia liiketoimintaympäristöjä eri alojen toimijoille. Yrityksen toimitilojen sijoittaminen lentoaseman kainaloon tuo markkinat ulottuville sekä kotimaassa että ulkomailla. Tämä näkyy erityisen selvästi merkittävimpien vaihtolentoasemien ympäristössä. Helsinki-Vantaan vaihtoyhteyksien kehittyminen tekeekin lentoaseman ympäristöstä entistä houkuttelevamman sijaintipaikan yritystoiminnalle, hän toteaa.

Lisätietoa: 
ACI Europen tutkimusraportti löytyy täältä.