Kevät tuo omat haasteensa kiinteistöjen kausihuoltoon

7.4.2017

LAKin eri kiinteistöissä on jälleen kausihuoltojen aika. Kevään tarkastus- ja huoltorutiineihin kuuluu muun muassa ilmanvaihtoon ja jäähdytykseen liittyviä töitä.

Kiinteistöhuollon tehtäviin kuuluu kaikkea mahdollista kellarista katolle. Lähtökohta on, että kiinteistön laitteet toimivat ja olosuhteet ovat kunnossa, jotta asiakkailla on puolestaan hyvä olla toimistossa. LAKin kiinteistöjen ylläpitohuoltoa ja teknisiä kausihuoltoja hoitaa ARE. Palvelupäällikkö Matti Metsä sekä kiinteistönhoitajat Henry Honkaranta ja Sebastian Vesterinen ovat tuttuja kasvoja asiakkaille jo neljän vuoden ajalta. Kausihuolloissa eri kohteissa liikkuu ARElaisia enemmänkin – kymmenkunta kaikkiaan.

”Kiinteistöissä suoritetaan nyt huhtikuun alusta toukokuun loppuun muun muassa IV-töitä. Kanavia puhdistetaan ja laitteita tarkistetaan. Kaikki paikat käydään läpi niin toimisto- kuin varastotiloisssa. Olosuhteita tarkkaillaan päivittäin, sillä lämpötilojen suhteen kevät on haastava. Yöllä on ollut pakkasta ja päivällä on jo melkoisen lämmintä. Auringon puolella huoneissa voi tulla kuumaa, kun jäähdytys ei ole aina päällä, koska ulkolämpötila on vielä alhainen. Suurin osa ilmanvaihdon ja jäähdytyksen säädöistä perustuu ulkolämpötilaan”, kuvailee Metsä huollon haasteita.

60.000 valaisinta, lampunvaihdot rutiinia

Matin, Henkan ja Sebastianin kolmen miehen tiimi on aina asiakkaan asialla. Puolin ja toisin tervehditään.

”Asiakkaat lähestyvät meitä helposti, varsinkin kun kasvokkain kohdataan. Pyyntöinä on pieniä tarkistustöitä tai esimerkiksi lamppujen vaihtoa. LAKin kiinteistöissä on yhteensä noin 60.000 valaisinta, joten kyllähän niissä puuhaa riittää, Henry Honkaranta virnistää.

Palvelualttiina ja avuliaana henkilönä Honkaranta suosittelee kuitenkin ottamaan huoltotöihin liittyen yhteyttä sähköisen työtilauslomakkeen kautta.

”Se on sikäli varminta, että tieto työpyynnöstä menee järjestelmiin ja saamme tarkemmin tiedon, mitä pitää tehdä ja missä tarkasti ottaen. Sähköisestä ilmoituksesta hyödymme niin me huoltomiehet kuin asiakas. Osaamme ottaa oikeat välineet ja tarvikkeet mukaan paikalle lähtiessämme ja työ tulee siten nopeammin hoidettua.”

Palvelupäällikkö Matti Metsä nyökyttelee myös sähköisen yhteydenoton puolesta: ”Ilmoituslomake on helppo täyttää, siinä voi antaa tarkkoja tietoja ja se löytyy LAKin verkkosivulta joka ikisen sivun alalaidasta klikkaamalla kohtaa ”Tee huoltopyyntö”.

Päivittäisiä turvatarkastuksia ja vaihtuvia kohteita

Metsä, Vesterinen ja Honkaranta nauttivat työstään lentoasemaympäristössä LAKin kiinteistöjen parissa.

”Liikkuva työ kohteiden välillä tuo päivään vaihtelua ja kaikissa taloissa on omat yksityiskohtansa. Alueena lentoasema on oma pikku maailmansa. Teemme päivittäin huoltotöitä myös lentokentän puolella ja siten meidät turvatarkastetaan aina ennen kuin pääsemme töihin käsiksi. Hieman tietenkin kiinteistöstä riippuen", kiinteistöhuoltajat avaavat arkeaan.

 

TEKSTI JA KUVA: Tia Härkönen