Unohda hissi: LAK mukana Porraspäivillä viikolla 45

1.11.2017

Kansallisia Porraspäiviä vietetään jälleen näin marraskuussa. Myös LAK kannustaa henkilöstöään ja asiakkaitaan valitsemaan portaat hissin sijaan 6.-12.11.

Porraspäivien tarkoituksena on herätellä arjen pieniin, terveyttä edistäviin valintoihin, jotka tukevat hyvinvointia ja innostavat liikkumaan. Valinta voi olla niinkin yksinkertainen kuin kävellä portaita. Ja jos ei aina ylöspäin, niin ainakin alaspäin. LAKin monikerroksisissa kiinteistöissä erityisesti Airside Centerissä Rahtitie 3:ssa ja WTC:ssä Lentäjäntiellä tähän on oiva mahdollisuus.

– Päivittäisen arkiliikunnan merkitys energiankulutukselle on kokonaisuudessaan suurempi kuin liikuntaharrastuksen, sillä arkiliikunta vaikuttaa pitkin päivää. Aina kun vain voi, kannattaa valita hissin sijaan portaat. Yksikin kerrosväli riittää. Se virkistää mieltä ja tekee hyvää sydämelle, tietää LAKin hallintopäällikkö Heli Eräkorpi.

Eräkorpi muistuttaa myös ASC:n ja WTC:n portaikoihin laitetuista seinätarroista, joissa on ajatuksia herättäviä mietelauseita.

– Kannattaa käydä bongaamassa, mikä niistä on itselle mieleisin ja pyytää työkaveriakin mukaan, hän vinkkaa.

Mitkä Porraspäivät?

Porraspäivät on työyhteisöille suunnattu kampanja, jota toteuttaa Kunnossa kaiken ikää -ohjelma. Tavoitteena on herätellä työyhteisöjä ja niiden henkilöstöä pieniin, jokapäiväisiin valintoihin oman terveyden edistämiseksi. Porraspäiviä vietetään vuosittain marraskuussa ja tänä vuonna ne ovat 6.–12.11. Kampanjaviikon aikana kannustetaan käyttämään portaita hissin sijaan.

Lisätietoa kampanjasta löydät osoitteesta www.porraspaivat.fi. Sieltä on nähtävissä myös kaikki työyhteisöt ympäri Suomen, jotka ovat mukana vuoden 2017 valtakunnallisissa Porraspäivissä. 

 

Teksti: Tia Härkönen